Tämä kurssi on jo päättynyt.

Tehtävät

Plussassa olevat tehtävät pitää suorittaa hyväksytysti. Tehtävät on tehtävä itsenäisesti. Niistä oppii samalla tärkeitä kurssin asioita.

Tehtävissä on rajattu määrä yrityskertoja tehtäväosiota kohden. Vastaa siis tehtäviin vasta, kun olet tutustunut materiaaliin, jotta yrityskerrat eivät kulu turhaan. Jos osio lukkiutuu, on oltava yhteydessä kurssihenkilökuntaan, mutta tällöin on viivettä osion avaamisessa. Kerro samalla, miksi tehtävään vastaaminen ei onnistunut. Kun lähetät tehtävän lukkiutumiseen liittyvää sähköpostia, laita otsikkoon “Kyber1/lukkiutuma”. Otsikon muotoilu on tärkeää, jotta viesti menee perille ja löytyy sähköpostista.

Tehtävät antavat palautetta vastauksestasi, ellei toisin mainita. Huomaa, että useimmat tehtävät hyväksytään, vaikka vastaus ei olisi täysin oikein. Hyväksymiseen vaadittu pistemäärä on näkyvissä tehtävän yläreunassa.

Tehtävien suorituksen etenemisen näkee lukukohtaisista suorituspalkeista Omat pisteesi –osassa ja kurssin etusivulla. Kurssimateriaali -osassa on myös näkyvissä lukukohtaiset pisteet. Harmaa suorituspalkki kertoo, ettet ole vielä palauttanut tehtäviä. Punainen palkki tarkoittaa, että luvun tehtäviä on suoritettu, mutta osassa tehtävissä ei ole vielä hyväksyttyä määrää pisteitä. Keltainen palkki tarkoittaa, että kaikissa luvun tehtävissä on hyväksyttävä määrä pisteitä. Jos palkkisi on vihreä, olet saanut tehtävistä täydet pisteet.

Valitse oikea vaihtoehto. Lähetettyäsi vastauksen, palaute valitsemastasi vaihtoehdosta on luettavissa tehtävän alla.

Mistä monivalintojen palaute opiskelijalle löytyy?
Palautusta lähetetään...